Jos Unolla on alusta
lähtien taka-ajatuksia - minkä hän jyrkästi kieltää - niin ainakaan Emma ei
tiedä niistä mitään, ei myöskään osaa kuvitella muuta kuin molemminpuolista
rakastumista. Uno kantaa häntä käsivarsillaan, hän ei ole koskaan elämässään
ollut yhtä onnellinen kuin tuona kesänä.
Tarina tiivistyy
tutunkuuloiseen kaavaan: tulisieluinen opettajamies nai nuoren rikkaan tytön.
Elämään tulee muuttoja ja nopeasti kasvava lapsimäärä, lopulta tyttö palaa
asumaan isänsä kanssa kun puoliso on sivistämässä ihmisiä maailmalla. Suureen
rakkaustarinaan olisi tarvittu tunteita molemmilta puolilta, mutta ehkä Emman
yksipuolinen palvonta korvaa työtään elämässään tärkeimpänä pitävän Unon
tunteellisen etäisyyden. Rakkautta tottakai.. vai totta, kai?
Kirja on romaanin ja
elämänkerran sekoitus: Emman ja Unon elämää tuodaan esiin kirjeiden ja
perimätiedon pohjalta elämänkerran tavoin, mutta Tikkanen sekä aloittaa teoksen omalla äänellään ja sekoittaa
tapahtumiin omaa pohdintaansa.
Tämä miellyttävä sekoitus
happanee kuusikymmentä sivua ennen loppua, samaan kohtaan kun Emman ja Unon
välinen säilynyt kirjeenvaihto loppuu. Tarinan fokus siirtyy yhä enenevissä
määrin kirjailijaan ja hänen muistoihinsa ja teoksen kohderyhmäkin tuntuu
vaihtuvan Emman perillisiin menettäen taikansa lukijan silmissä.
-
perhemuisteluja
-
Jätä se sika –ajatuksia
a Ajankuvaa ajasta jolloin köyhät herrasmiehet ostivat silinterejä
-
Sinisen linnankirjastossa on hieno kirjoitus Emmasta ja Unosta, ja sen luettuani ymmärsin
mikä tässä kirjassa on se mikä kiehtoo ihmisiä.
Märta Tikkanen: Emma ja
Uno – Rakkautta tottakai. Tammi 2010. 250 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti