Tämä sarjakuva tuli nautittua syyskuun puolella, mutta ehdin blogaamaan sen vasta nyt. Sain nimittäin töitä! Työ on mielenkiintoista ja haastavaa, ja alkoi nopealla aikataululla. Tilaisuudet lukemiseen katosivat, kuten myös nettiyhteys (asun alkuun tietokoneettoman tutun luona), ja en tiedä saanko kimppalukuna tapahtuvan Anna Kareninan lisäksi muuta luettua. Toivo elää. Viimeistään marraskuussa tilanne paranee, kun saan oman nettiyhteyden ja asunnon työpaikkakunnalta.
Valkoinen kirahvi julisti suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlan kunniaksi sarjakuva-haasteen, jonka suurena sarjakuvaharrastajana otan ehdottomasti vastaan. Haasteessa arvostelen viimeksilukemani sarjakuva-albumin Hitlerin poika, joka tarttui matkaani kirjastoreissulla osittain juuri nimensä vuoksi.
Sarjakuvassa minua viehättää eniten piirtojälki ja kuvien seuraaminen, tarinan ei välttämättä tarvitse olla kovin erikoinen jos teos vetoaa minuun visuaalisesti. Tämä lienee perimmäisenä syynä siihen, miksi olen jo kymmenen vuoden ajan lukenut viattomien rakkaustarinoiden täyttämää shojo-mangaa.. Täytyy käyttää tilaisuutta hyväksi ja suositella tässä samalla kaikille teini-ikäisistä alkaen varauksetta Jeff Smithin Luupäät-sarjakuvaa, ehdotonta suosikkiani!
Mutta asiaan, eli arvosteluun! Hitlerin pojan päähenkilö on – tadah- Hitlerin poika. Albumin kuvat ovat värikkäitä ja selkeitä lastensarjakuvien tyyliin, mutta tarina on vakava ja selkeästi aikuisille suunnattu. Musta huumori on hulvatonta, vaikka isä ja poika Hitlerin elämää seuratessa vastaan tulee luonnollisesti myös traagisia ihmiskohtaloita. Tämä sarjakuva osoittaa että vakavaa aihepiiriä voidaan käyttää myös kevyemmässä (=sarjakuva) muodossa.
Itse pidin kirjasta paljon, siinä viehätti selkeä piirtojälki ja tarinakin on polveileva ja mielenkiintoinen. Hitlerin poika ehtii tragikoomisen elämänsä aikana moneen mukaan, aina vastarintaliikkeen auttamisesta Kotkanpesässä elämiseen.
Tämä sarjakuva sisältää:
- Richard Scarry –tyylisiä ”Etsi henkilö kuvasta” –tehtäviä.
- Dirndl-mekkoja.
- Hitlerin joka lukee vain koira-aiheisia lehtiä.
Kumiorava: Hitlerin poika.
Lumonetistä löytyy myös arvostelu tästä sarjakuvasta.
Pieter de Poortere: Hitlerin poika. Kustannusosakeyhtiö Kumiorava. 2011. 64 sivua.
Alkuteos: Le Fil’s d’Hitler. 2010.
Toimittanut: Kai Lompolojärvi ja Janne-Matti Keisala.
Maisie! Blogissani on sinulle yllätys, käythän kurkkaamassa :--)
VastaaPoistaOnnittelut työpaikasta!! Minullakin Anna K. uhkaa jäädä työkiireiden ja muutaman muun kirjan varjoon, mutta kyllä se siinä koko ajan sivussa kulkee. :)
VastaaPoistaKuulostaa vähintäänkin erikoiselta sarjakuvalta, pitää katsoa jos osuisi silmiin...
Löysn juuri blogisi: mielenkiintoisia kirjoja ja aivan mahtavia "tämä kirja sisältää" -listoja! Sinulle on tunnustus Lurun luvut -blogissa :)
VastaaPoistaOlin juuri aikeissa kirjoittaa samat kolme sanaa kuin edellinen kommentoija :) Eli siis löysin juuri blogisi, muiden blogien kautta. Oli myös pakko liittyä lukijaksesi :)
VastaaPoistaHei kaikki! Mieltälämmittävää, että olette käyneet lukemassa ja kommentoimassa tekstiäni. Uuden postauksen vuoro on huomenna, kun pääsen kotikoneelleni (vieras kone ei tottele minua ihan samoin).
VastaaPoistaLaura: Nyt pääsin taas koneen ääreen, menen heti katsomaan. Pidän yllätyksistä :)
Zephyr: Kiitos! Töissä on ollut mukavaa, ja uudella työmatkalla ehtii ilokseni hyvin lukea kirjaa. Entisessä lähikirjastossani on uutuuksia esittelevä hylly, josta Hitlerin poika silmiini osui. Sarjakuvat ovat usein niin kapeita, että pelkkien selkämysten perusteella on vaikea huomata kiinnostavia yksilöitä.
Luru: Tervetuloa, ja kiitos! Kiva kuulla että "tämä kirja sisältää" -listoista pidetään. Menen heti katsomaan tunnustustasi :)
Kirjahiiri: Sinulle sanon saman ensimmäisen sanan kuin edelliselle kommentoijalle, ja muutama omakin, eli tervetuloa kanssani kirjanmerkkejä kadottamaan!