Emma Juslin: Frida ja Frida

Pienenä kun vielä luulin Jumalan istuvan pilven päällä heiluttelemassa jalkojaan, odotin että jossain vaiheessa päähäni putoaisi lentävä narusandaali kokoa neljäkymmentäkaksi. Sama kuin isällä.

 Mutta en ikinä saanut sandaalia päähäni. En edes yhtä surkeaa saapasta. Siinä vaiheessa sitä rupeaa uskomaan ettei Jumalaa olekaan tai että hän kulkee paljain jaloin pumpulinpehmeillä pilvillä. Olo miten oli, siitä on jo kauan kun uskoin sellaiseen. Ehkä silloin kun olin kymmenen. Tai seitsemän.

Frida ja Frida tarttui mukaani kaverini S.n kirjahyllystä. Muistin hämärästi lukeneeni lehtijutun kirjailijasta, 21-vuotiaana esikoisromaaninsa På barrikader av glas (2006) julkaisseesta Juslinista, ja muistelin kirjan vaikuttaneen kiinnostavalta.

Frida ja Frida kerrotaan kahden sisaruksen suulla. Selma on kolmetoistavuotias, perheensä keskimmäinen lapsi, joka huomioi elämää ja perhettään kotimaatilaltaan käsin. Hän kaipaa usein sekavan perheensä keskellä isosiskoaan Irinaa, joka opiskelee Pariisissa maalaamista ja elämää. Irinalle tärkeintä elämässä on totuudellisuus ja maalaaminen. Tärkeäksi on muodostunut myös samalla kurssilla opiskeleva Frida, josta on tullut hänen tyttöystävänsä. Vähän ennen juhannusta Selman toiveeseen vastataan ja Irina ilmoittaa tulevansa juhannukseksi kotiin ystävänsä kanssa.

Avattuani kirjan ensimmäisen kerran tarina lensi eteenpäin, saaden minut hihittelemään ja lukemaan parhaita kohtia puoliskolleni ääneen. Tarina kertoo arkipäivästä Selman omintakeisia mielleyhtymiä omaavasta näkökulmasta, eikä tunnu huumorinsa ansiosta lainkaan arkipäiväiseltä. Irinan kertojanvuorot ovat pohdiskelevampia, hän miettii niin omaa elämäänsä kuin elämää yleensä.  Pian aloituksen jälkeen minulle tuli pieni lukutauko, ja sen jälkeen tarinaan tuntui vaikealta tarttua uudestaan. Hetken pakkolukemisen jälkeen huomasin kuitenkin lukeneeni kirjan ahneesti loppuun.

Nyt kun oikein ajattelen, tuntuu kuin äkkiä ymmärtäisin kaiken ja se tekee minut onnelliseksi, sillä tavoin kutkuttavan onnelliseksi. Kuin heräisi jouluaattona ja näkisi monta pakettia kuusen alla ja tietäisi että suunnilleen seitsemäsosa niistä on omia.

Selman ja Irinan lapsuudenperheen elämä ei ole kuin laulavilla von Trappeilla, heidän perheenjäsensensä vain huutavat tai vaikenevat laulamisen sijaan. Perheessä riittää ongelmia, olutta juovasta isästä autistiseen pikkuveljeen. Perheenjäsenet tuntuvat Irinaa ja Selmaa lukuunottamatta olevan pysähtyneitä, tympeään väliinpitämättömyyteen vajonneena paikallaan elämässä ilman muutoksia ja halua muuttua samalla kun aika kulkee heidän ohitseen.

Pidin tästä Juslinin toisesta romaanista kovasti. Huumorin ja harmauden tasapainottelu kielellä leikittelyn lomassa pitää mielenkiinnon hyvin yllä sinäänsä yksinkertaisen tarinankaaren ajan.

Täytyy myöntää että toinen syy miksi Frida ja Fridaan tartuin, oli sen sijaitseminen juuri S.n kirjahyllyssä. Olen pitänyt usein samoista kirjoista hänen kanssaan, joten kirjan löytyminen hänen hyllystään oli hyvä merkki että pitäisin itsekin siitä (eikä se myöskään kuulunut tyylilajiin josta hän pitää ja minä en). Kuinka teillä muilla, onko teillä ”luottohenkilöitä” joiden suosittelemista kirjoista tiedätte lähes varmasti pitävänne?

Tämä romaani sisältää:

• Mainioita kielikuvia ja vertauksia.
• Husiksen lukemista Hesarin sijaan.
• Pentuja odottavan juustoavaanivan kissan.

Teos:  Frida ja Frida. 

Emma Juslin: Frida ja Frida. Teos & Söderströms.2008. 260 sivua.

Ruotsinkielinen alkuteos: Frida och Frida. 

Suomentaja: Jaana Nikula.

Charlaine Harris: Dead Reckoning

Elokuun loppu on vilahtanut suorastaan petollisen nopeasti. Kesken on kaksi kirjaa, hyvä ja sellainen puolihyvä, mutta lukemisen vauhti on hidastunut. Siksi edellinen postaus tapahtui noin kaksi viikkoa sitten.. Mutta asiaan.

Uusin Sookie Stackhouse –romaani on rauhallinen. Rauhalla tarkoitan tässä sitä, että päähenkilöt pysyvät lähes paikoillaan Bon Tempsissä ja lähialueilla. Tapahtumia riittää, vampyyrit ovat komeita ja Sookie saa tippiä töissään. Rauhallisenpuoleisella temmolla varustettu kirja tuntuu ”välikirjalta”, jolloin Sookie pääsee kiinni jälleen mahdollisimman normaaliin elämään. Mikäli se on vain hänelle mahdollista. Hengähdystaukonsa aikana Sookiella on aikaa myös miettiä elämäänsä, ja nämä mietteet antavat potkua muutoksiin.

Dead Reckoning on yhdestoista osa Harrisin Southern Vampire Mysteries aka Sookie Stackhouse –sarjassa, ja sen ansiosta käsitin kerralla miksi kirjasarjan arvostelu on vaikeaa. Miten kertoa kirjasta ilman että paljastaa tulevia tapahtumia ihmisille jotka eivät ole sarjan aiempia osia lukeneet? En esimerkiksi löytänyt kirjasta yhtään hyvää lainausta, joka ei pilaisi osaa yllätyksistä. Kuinka arvostella kirjaa kuitenkin niin että juuri tästä kirjasta kiinnostuneet saavat arvostelusta jotain irti? Ja miten houkuttaa uusia lukijoita kirjasarjan pariin? Näiden suurten kysymysten äärellä päätin, etten aio enää kirjoittaa arvosteluja kuin kirjasarjan ensimmäisestä osasta, elleivät romaanit toimi itsenäisesti kuten Helena Wariksen Sudenlapset.

Pidän Harrisin kirjasarjasta, ja olen tyytyväinen uusimpaan osaankin. Sain teokselta mitä hain, mysteeriviihdettä, yliluonnollista ja aikaa tuttujen henkilöhahmojen kanssa. Seuraavaa osaa odotellessa.

Tämä romaani sisältää:

Komeita miehiä (niin eläviä kuin vampyyreita).

Isoäidin salaisuuksia.

Dramaattisen hiustenleikkuun.

Marjis odotti kirjalta enemmän, päätyen myös pitämään Dead Reckoningia välikirjana tapahtumien osalta. 

Terveiset kaikille lukijoille kissaltani, joka heti koneelle istuttuani alkoi ahkeran ja näköjään loputtoman kehräyspuskuoperaation minun ja näyttöni välissä.

Charlaine Harris: Dead Reckoning. Penguin Books Ltd. 2011. 325 sivua.

Anja Snellman: Lemmikkaupan tytöt

Tässä kirjassa mentiinkin sitten niihin prostituution rumiin puoliin, alaikäisiä, hyväksikäyttöä, päihdekäyttöä.. Kirjan otin mukaani, koska muistin tämän ilmestymisensä aikaan herättäneen keskustelua, aihetta vaan en muistanut.

Mutta silti. Joku neljätoistavuotias tyttö tulee kauppaan paijailemaan marsuja ja gerbiilejä ja parin kuukauden kuluttua hän tekee täyttä päätä takahuonehommia ja kahden kuukauden kuluttua kiertää Sleep Assault Young Pets –nettisivustoilla, hänellä on päässään punainen kiharainen peruukki ja hänen nimensä on Poppy tai Rosy tai Candy Toy.

Keskistelua Lemmikkikaupan tytöt varmasti herättikin, nuorista jotka ovat valmiita myymään itseään rahan vuoksi, vanhemmista jotka eivät huomaa mitä lapsensa tekevät ja hyväksikäytöstä sekä prostituutiosta yleensä. Kaikki kirjan henkilöt ovat hyväksikäyttäjiä tai heitä hyväksikäytetään tavalla tai toisella, ja huumeet tasoittavat epämiellyttävät ajatukset.

Kaunokirjallisena teoksena kirja ei minulle maistunut. Henkilöhahmot olivat kaikki joko yhdentekeviä tai epämiellyttäviä, poikkeuksena kanelilta tuoksuvasta maasta veljensä perässä töihin tullut sympaattisenoloinen Randi. Tasaisen tylsän etenemisen katkaisivat väliin inho kun vuorossa olivat omaa oikeuskäsitystä rikkovat tapahtumat. Itse kirjan loppu oli sekavahko, ja teoksesta jäi pinnallinen ja sekava kuva. Lopun epilogissa kerrotaan suht mielenkiintoisesti prostituutiosta kautta aikojen, mutta epilogi ei toimi itse romaanin kanssa ja latistaa loput lukukokemuksesta.

Nopealukuinen romaani joka voi aiheuttaa väliin pahaa oloa. Vaikutus voi vaihdella iän ja lapsien mukaan, Booksya  kirja ravisteli kovasti ja sai huolestumaan omista tyttäristä, Tiina Lehtinevaan  taas piti kirjaa mukiinmenevänä mutta jäi kaipaamaan syvyyttä.

Helena Waris: Sudenlapset

Karran etsi katseellaan tutut puiden kylkiin raaputetut riimut ja astui pyhälle maalle mieli rentona. Hän ehti kävellä vain muutaman askeleen, kun Nunon hätääntynyt huuto havahdutti hänet suloisesta olostaan. Hän kääntyi ja näki Nunon kävelevän takaperin ja huitovan jotain kasvojensa edestä.

Sudenlapsiin tartuin luettuani kirjaa kehuvan arvostelun Suomen Kuvalehdestä. Suomalaista naisen kirjoittamaa fantasiaa ja Tolkien-palkinto kiehtoivat ensihetkestä lähtien. Kirjaan oli helppo sukeltaa ja uintimatka oli nautinnollinen, vaikka kolmasosan luettuani tajusinkin lukevani sarjan toista osaa.

Kirjassa seurataan kaksosten Karranin ja Roken elämän muuttavia tapahtumia. Viesti äidin kuolemasta ajaa Karranin rauhallisesta elämästään pelastamaan lapsuudenkotinsa Vornanmutkan noitaperintöä Mustarinnan käskijänä toimiva veli rinnallaan. Vanhoja mahteja ja noitien ikiaikaisesti hallitsemaa Vornanmutkan säilyttämistä kaikki eivät kuitenkaan tahdo, mikä tuo lisää mutkia matkaan.

Sudenlapsissa sekoitetaan yleiseen fantasiaperintöön mielenkiintoisesti suomalaista mytologiaa. Henkilöhahmot ovat monivivahteisia tunteidensa ja ajatustensa kanssa painiskelevia ihmisiä, jotka kehittyvät omiin suuntiinsa kirjan aikana. Minua miellytti erityisesti kirjan muusta lukemastani fantasiasta poikkeava kerrontatyyli: kirja on lukujen lisäksi jaettu kahdeksaan osaan, joista jokainen jatkaa tarinaa suuren päätöksen tai teon jälkeen tarjoten helposti hyväksyttävän tavan siirtyä ajasta ja paikasta toiseen.

Pidän Sudenlapsia hyvänä, omanlaisenaan fantasiana, mutta siihen se jääkin. Hyvään. Pohjoismainen mytologinen keitos kuitenkin tekee teoksesta mielenkiintoisen. Teon on itsenäinen jatko-osa Uniin piirretylle polulle josta Waris sai Suomen Tolkienseuran myöntämän palkinnon vuoden 2009 parhaasta fantasiakirjasta, ja toimii itselläänkin jos muutamat fantasiaviitteet kuten tosinimi ovat jo tuttuja. Suosittelen kuitenkin aloittamaan lukemisen ensimmäisestä kirjasta, jotta Wariksen maailmaan pääsee paremmin sisään.

Tämä romaani sisältää:

Vanhoja mahteja (taikuutta)

Suomalaiskansallista muistuttavaa maisemaa

Lentävä kokon

Maria Loikkanen piti myös Sudenlapsista, mutta K-blogin Jenniin kirja ei uponnut.

Sydämellisesti tervetuloa, uudet lukijat, kadottamaan kirjanmerkkejä kanssani.

Helena Waris: Sudenlapset. Otava. 2011. 437 sivua.

Anna Kontula: Punainen eksodus

Prostituutio, bordellit, hyväksikäyttö, alistettu köyhä nainen ja kansainvälinen rikollisuus. Minun lisäkseni monilla ihmisillä varmasti pyörivät nämä ajatukset päässä jos puhutaan kaupallisesta seksistä. Tutkija Anna Kontulan selvitys seksityön tekemisestä Suomessa laajentaa ja jäsentää miettijän ajatuksia. Samalla myös selvitetään stigman olemusta, juuri sitä joka saa useimpien ihmisten ajatukset heti laukkaamaan paheksunnan ja kauhun noidankehässä.

Punaiseen eksodukseen tiivistyy, miksi jotkut päätyvät myymään seksiä omasta tahdostaan tai ainakin ilman nimettävissä olevaa pakkoa (s. 13).

Tutkimukseensa Kontula on haastatellut Suomessa toimivia seksityöläisiä. Tämän lisäksi hän on saanut materiaalia seksityöläisten omalta keskustelupalstalta. Sosiologian ottein hän antaa tutkimuksensa kohteiden päästä ääneen kertomaan elämästään ja luomaan työstä uutta kuvaa iltapäivälehtien ja poliisiraporttien rinnalle.

Varakkailla yhteiskuntaryhmillä on toki aina ollut palvelijoita ja lastenhoitajia palkollisinaan, [...]. Kaupallisen seksin kasvu voidaankin nähdä osana laajempaa länsimaiden tendenssiä, kun naisten perinteisesti korvauksetta tekemä työ siirtyy palkkatyöksi. (s.95.)

Punaisessa eksoduksessa pyritään kuvaamaan juuri seksityötä ja seksityöntekijöitä, ihmisiä jotka ovat valinneet jonkun seksin muodon osa- tai kokoaikaistyökseen. Haastateltavat ilmoittuivat tutkimukseen itse mukaan, joten luonnollisesti alistetut ja hyväksikäytetyt henkilöt ovat rajautuneet tutkimuksen ulkopuolelle. Teos valottaakin, minkälaisia ovat nämä seksin alalla työskentelevät ihmiset ja laajentaa heidän maailmaansa lukijalle. Seksityöläinen on muutakin kuin työnsä, hän voi olla äiti, opiskelija tai tavallinen työntekijä joka hankkii lisäansioita myymällä seksiä.

Seksityön ensisijainen motiivi ei näyttäisi olevan ”helppo raha”, sillä valinnoissaan seksityöntekijät painottavat pikemminkin omaa aikaa ja toiminnan vapautta: he tyytyvät suhteellisen vaatimattomiin ansioihin maksimoidakseen ansiotyön ulkopuolelle jäävän elämän. (s.134.)

Itselleni Punainen eksodus oli mieltäavartava lukukokemus. Ymmärrän nyt miksi seksin myyminen voi olla jollekulle työnä vaihtoehto, ja mitä työhön ja sen tekemiseen sisältyy. Jäin myös miettimään miten paljon vahva stigma ”huonosta naisesta” vaikuttaa nykyihmisten elämänmenoon. Jos olisi täysin hyväksyttyä ja sallittua vaihtaa seksuaalisia palveluja rahaan, vaihtuisivatko yhden illan juttujen yökerhoissa iskeminen seksin vaihtokauppaan?

Pysyttäytyminen monogaamisena matalapalkkaisena naisena takaa kyllä vakaan yhteisöllisen aseman, mutta seksityöntekijöiden mukaan jättää vähän mahdollisuuksia emansipaatioon. Aineistostani löytyy paljon ylpeyttä siitä, että toimijalla oli rohkeutta ”ottaa elämä omiin käsiinsä.” (s.228.)

Tämä kirja sisältää:

Stigman määrittely ja ymmärrys

Seksityön tekijän äänen esiintuonti

Yksi uusi kuva seksityön tekemisen syistä

Savon sanomien arvostelu kirjasta löytyy täältä.

Anna Kontula: Punainen Exodus – Tutkimus seksityöstä Suomessa. LIKE. 2008. 320 sivua.

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Olette kuin joku pikku nunna, siivo, hiljainne, vakava ja vaatimaton, [...] mutta kun teiltä kysyy jotain, te sinkautatte arvelematta vastauksen, joka ei ole suorastaan töykeä, mutta aika suorasukainen.

Olen lukenut Kotiopettajattaren romaanin lyhennetyn version yläasteen englannintunnilla, ja mieleeni tämä romaani jäi pääasiassa sisältämänsä rakkaustarinan vuoksi. Uudelleenluettuna romaanista huomaa, mitkä tekijät nostivat sen sensaatioksi ilmestymisvuonnaan 1847.

Kotiopettajattaren romaanin kertojanäänenä toimiva Jane Eyre on köyhä orpo, joka kertoo elämänsä tarinaa alkaen varhaislapsuudestaan enonsa vaimon rouva Reedin hoivista. Nuori Jane on pohdiskeleva ja suorapuheinen lapsi, joka lähetetään Lowoodin köyhien tyttöjen kouluun. Kahdeksan vuoden koulutaipaleen jälkeen hän pestautuu kotiopettajattareksi Thornfieldiin, jossa kotiopettajatteren elämän muuttavat tapahtumat käynnistyvät.

Thornfieldissä Jane Eyre tapaa talon omistajan herra Rochesterin, jonka aviotonta lasta hänet on palkattu opettamaan. Nämä kaksi viihtyvät yhä enenevissä määrin toistensa seurassa Janen tarkkanäköisyyden ja moraalintajun tarjotessa vastusta Rochesterin ailahtelevalle ja synkällekin luonteelle. Epäsäätyisen romanssin kehittymisen tiellä on kuitenkin suurempiakin esteitä kuin aikansa tiukat käytöstavat.

Kotiopettajattaren romaani tarjoaa lukijalle monipuolista luettavaa. Jane Eyren kasvukertomus nostaa selkeästi esiin naisen asemaan, koulutukseen ja luokkayhteiskuntaan liittyviä teemoja Janen elämän ja mielipiteiden kautta esiintuotuina. Jane esimerkiksi kaipaa tekemistä ja aktiviteetteja, tilaa omille tavoitteilleen ja ponnisteluilleen eikä rajoittua vain siihen minkä yhteiskunta katsoo naiselle sopivaksi.

Aloittaessani lukemaan kirjaa minulla oli mielessäni epämääräinen mielikuva 1800-luvun romantiikkakirjasta, mutta teoksen yhteiskunnallisten asioiden käsittely ravisteli ennakkoluulojani ja saivat minut pitämään teoksesta suuresti. Nämä aikakautensa arvoja haastavat teemat laajentavat Kotiopettajattaren romaanista monipuolisen ja kantaaottavan tarinan, joka ansaitsee hyvin paikkansa klassikoiden hyllyssä.

Tämä romaani sisältää:

Rakkaustarinan

Seikkailua (omalla 1800-lukulaisella tavallaan)

Vanhahtavaa mutta selkeää kieltä

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani. Karisto Oy. 2008. 542 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Jane Eyre.

Suomentaja ja esipuheen kirjoittaja: Kaarina Ruohtula.