Luettuja heinä- ja elokuulta

Kaikenlaista on tullut luettua kesän lopulla luettua. Näistä teoksista ei tule omaa arviotaan, koska ne ovat joko 1.sarjan jatko-osia jolloin joutuisin mielestäni paljastamaan liikaa aiemmin tapahtuneesta tai 2. liian lyhyitä että arviossa olisi mitään mieltä. Mutta seuraavat kirjat siis kuluttivat kirjanmerkkejäni:

Helena Waris – Talviverinen. (2013). Pohjankontu-trilogian päätösosa, yhtä hyvä kuin Tolkien-seuran Kuvastaja-palkinnolla ”Vuoden parhaaksi suomalaiseksi fantasiakirjaksi” valitut edelliset osansa (huom. molemmat!) Uniin piirretty polku ja Sudenlapset. Suosittelen lukemaan suomalaisia myyttejä ja uskomuksia mukaansa sekoittavan tarinan järjestyksessä.

Olen kirjoittanut edellisestäkin osasta.

Pertti Jarla – Fingerpori: Lääkärileikit. (2013). Hihityttävää tavaraa strippimuodossa. Kirjan alussa ollut Lääkäreiden vastaisku, lääkäreille järjestetyn ideointikilpailun pohjalta yksi aivan uusi ja kaksi uudelleentekstitettyä strippiä, olivat mielestäni huonoja. Uusi strippi oli tasoltaan heikompi Fingerpori, kaksi uudelleentekstitettyä eivät auenneet. ”Normaalipuolella” saikin hirnua vedet silmissä. Itseeni uppoavat nämä pienet ”teemakirjat” paremmin kuin A4-kokoiset albumit.

C.J. Sansom – Musta tuli. (2012). 1500-luvun Englantiin sijoittuvan Shardlake-dekkarisarjan toinen osa. Ihan hyvä kirja, imaisi lopussa mukaansa mutta ei jäänyt mieleen erityisesti edellisen osan kaltaisesti. Kirjan parasta antia tarinan ohella ovat viittaukset Henrik VII hovin juonitteluihin, tällä kertaa kertoiltiin muun muassa Anna Kleveläisestä.

Andrzej Sapkowski - Halveksunnan aika. (2013). Noituri-saagan neljäs osa. Jos pidät fantasiasta, tämä alkuperäiskielestä suomennettu puolalaistarina iskee omalla äänellään ja "karheudellaan". Tarina on usein synkkä sekä brutaali, vastapainoksi huumori on hyvää ja yllättävää. Noituri Geraltin rinnalla... Ja tähän lopetan liian paljastusten tekemisen pelossa. Suosittelen aloittamaan ensimmäisestä osasta, joka koostuu Sapkowskin Geralt-aiheisista lyhyistä tarinoista jotka on koottu yhtenäisemmän tarinan muotoon.  Aiemminkin olen Sapkowskia lukenut.



Nick Trout – Sano mihin sattuu. (2010). Ainoastaan kirjan kirjoittanut eläinkirurgi voi verrata tätä James Herriotin eläintarinoihin. Muita voi alkaa yököttämään kirjan avauskertomus jossa selostetaan vatsalaukun kiertymästä kärsivän koiran hoitoa kirurgisen tarkasti. Oikeasti, en olisi halunnut tietää että eläinlääkäreillä on laite jolla voi kätevästi leikata verisuonia poikki ja laite sulkee vielä suonet perässään. Eikä kirja sen herttaisemmaksi muutu. Mukana oli hyvääkin pohdintaa eläimistä ja niiden pidosta, mutta ne hetket tuppasivat katoamaan usalaisuuksien (lemmikeillä oli aina äiti/isä) ja karmeuksien alle. Tökähtelevästä tekstistä ja inhottavista tarinoista huolimatta voin suositella tätä … eläinlääkäreille joille kelpaahieman huonommin kirjoitettu teos?


Tällä hetkellä innostuin lukemaan, minulla on kesken viitisen kirjaa ja kohta aloitan pari lisää.. Lukuinnostus on iskenyt. :)


Ainakin yksi näistä kirjoista sisältää: 

- Miekkataistelun 

- Kastroidun kilpikonnan
- Ohjeet miten röntgenkuvata kala
- Hyytävää kylmyyttä
- Lääkärivitsejä

Andrzej Sapkowski – Kohtalon miekka

Geralt tajusi Levecquen tarkkailevan varjoaan, odottavan kunnes se osuisi Geraltiin ja kertoisi auringon paistavan tämän silmiin. Geralt pysähtyi auttaakseen vastustajaansa.

 Ja hän kavensi silmäteränsä pystysuoriksi rakosiksi, kahdeksi kapeaksi viivaksi.

Kohtalon miekka tarjoaa jotain uutta fantasiagenreen. Puolalaisen Sapkowskin tarina noituri Geralt Rivialaisesta pohjautuu puolalaiseen ja keski-eurooppalaiseen myytistöön ja tarinankertomisperinteeseen. Myyttisiä hirviöitä hävittävän noiturin elämää värittävät vahvat henkilöhahmot ja keskiaikaista Eurooppaa muistuttava maailma viehättää synkkine sävyineen.

Suosittelen ehdottomasti aloittamaan sarjan ensimmäisestä osasta, Viimeisestä toivomuksesta. Siellä kerrotaan Geraltin tarinalle olennaisia osia, joiden pohjalle Kohtalon miekka rakentuu. Kirja ei yllä ihan edeltäjänsä erittäin hyvälle tasolle, pelkkä ”oikein hyvä” ei täräyttävän ensimmäisen osan jälkeen tunnu riittävän. Varsinkin loppua kohti tarinointi kuitenkin parantuu ja lukukokemus jää plussan puolelle. Puolasta käännetty teksti tuntuu myös eläväisemmälle ja monipuolisemmalle kuin useimmat englannista käännetyt, liekö kyseessä erilainen lähtökieli vai sarjalle osunut hyvä kääntäjä? Veikkaan molempia.

Noituri on Eddingsinsä lukeneelle niin virkistävää vaihtelua että täytyy suositella, vaikka näin toisen osan kautta.

Viikkojen hiljaisuus on nyt ohi. Uusi asunto on kunnossa, työt alkavat hiljalleen olla tuttuja. Ja mikä tärkeintä, lukemista odottaa kasa sarjakuvia joiden eräpäivä on lähellä.

Tämä romaani sisältää:

-       - Golemeita, metsänhenkiä sekä dopplereita eli miimikkoja.

-       - Hevosen, jonka nimi on aina Särki.

-       - Juopon, irstastelevan trubaduurin.

Wsoy: Kohtalon miekka.

Noituria on lukenut myös Morre, jonka arvostelu tiivistää kirjasta kaiken oleellisen: ”Näistä piirteistä huolimatta Kohtalon miekka on toimintaa, kieroutunutta huumoria, seksiä, verta ja väkivaltaa sopivissa mittasuhteissa.” *hatunnosto*

Andrzej Sapkowski. Kohtalon miekka. Noituri 2. WSOY. 2011. 404 sivua.

Puolankielisestä alkuperäistekstistä suomentanut Tapani Kärkkäinen.

Ilmestynyt puolaksi 1993.

Alkuperäinen nimi Miecz przeznaczenia