Mario Reading: Nostradamuksen aikakirjat sekä syyskuun luettuja

"Alexi on leirin paras veitsenheittäjä. Hän tekee sitä sirkuksissa ja huvipuistoissa. Kaikki tietävät sen. Sen takia bulibasha päätti valita veitsituomion. Kaikki tajusivat että Alexi piti sinua syyttömänä Babelin kuolemaan. Muuten hän olisi halkaissut kätesi kahtia."

Tässä nopealukuinen ja mukaansatempaava kirja Da Vinci –koodin hengessä. On vanhoja mysteerejä (Nostradamuksen aikakirjat), salaseura (Corpus Maleficus), erikoisia ihmisiä (mustalaiset kulttuureineen) ja kaiken keskellä mies joka tempaistaan mukaan ikivanhan arvoituksen selvittämiseen.

Readingin trilogian ensimmäinen osa tarjoaa mielenkiintoisen arvoituksen mutta tyytyy loppua kohti yksinkertaisempaan vihjeiden seurailuun. Oivan pahiksen ja mukaan sotketut mustalaistavat tekevät tästä kirjasta kuitenkin hyvän välipalan joka tyydyttää lukunälän hetkeksi kunhan selviää verisistä kidutuskohtauksista. Jatkan varmaan seuraavalla osalla, Maya-ennustuksella, joskus.. kun sen helposti käsiini saan.

---

Syyskuun luetuista sitten. Välipalan jälkeen olikin hyvä syventyä parempaan, ja luin Cashoren Graceling-trilogian kaksi seuraavaa osaa Fire ja Bitterblue (ei vielä suomennettu). Ne olivat hyviä, mielenkiintoisia kirjoja ja suosittelen edelleen Cashorea fantasian ystäville. (Ensimmäisen osan arvosteluni löytyy tästä.)

Edelliskuussa luin myös Paolinin Eragon-sarjan Perillisen, joka lopetti tarinan hienosti (tästä kirjasta olisi voitu ottaa oppia miten sarja kuuluu lopettaa niin Ajan Pyörään kuin Taruun kolmesta miekasta!). Loppuun pääsi myös Charlaine Harrisin vampyyripor.. Sookie Stackhouse –sarja viimeisen osan Dead Ever Afterin sivujen myötä. Mukava sekin oli lukea, ja pidin tavasta jolla Harris lopetti sarjansa. Arvosteluja näistä syyskuun kirjoista ei tule, koska arvostelen vain ensimmäisen osan sarjasta.

Mario Reading: Nostradamuksen aikakirjat. 2009. 434 sivua.

Suomentanut Pekka Tuomisto

Karisto Oy

Kristin Cashore: Syntymälahja

Kukaan ei osaisi epäillä häntä. Olipa syntymälahjan saanut leiviskänhaltija lady Katsa mitä hyvänsä muuta, ainakaan hän ei ollut rikollinen, joka väijyi pimeillä linnanpihoilla keskellä yötä valeasussa.

Kristin Cashoren kirjan maailmassa osa ihmisistä saa syntymälahjan, leiviskän, joka ”herää” lapsuudessa ja merkitsee ihmisen erivärisillä silmillä. Leiviskät liittyvät moneen taitoon ruoanlaitosta laulamiseen ja ajatuksenlukuun. Päähenkilö Sydänmaan Katsa sai kahdeksanvuotiaana tappamisen leiviskän ja toimii nyt setänsä kuninkaan tuomionjakajana. Kunnes ensin yksi prinssipappa katoaa, sitten sedän hoviin saapuu taistelutaitoinen muukalainen ja kolmanneksi Katsa alkaa saada mittansa täyteen väkivaltakoneistona toimimisesta.

Syntymälahja on fantasiakirja kiinnostavasta nuoresta ihmisestä, jolla on älyä, tavoitteita ja vikoja, mikä tekee hänestä jo hyvän päähenkilön. Katsa on kiinnostava naispuolinen hahmo joka etenee luonteelleen sopivasti naiseuden stereotypioita karttaen: tappajakaan ei ole turhan karski tai vaarallinen seksibeibe. Täytyy myöntää että pidän samaistuttavasta päähenkilöstä kovasti, paljon enemmän kuin Robin Hobbin kirjojen tiukempien sukupuolirooliensa kanssa elävistä naishahmoista.

Tarina oli mielenkiintoinen ja yllättäväkin, teksti sujuvaa ja viihdyttävää. Suomentaja oli käyttänyt ilahduttavan monipuolista kieltä, esimerkiksi hiuspinnit kirrasivat päänahkaa ärsyttävästi. Toisaalta kuninkaan sisarentytär Katsa on kirjassa lady. Syntymälahjaa nimitettiin leiviskäksi, jonka suomisanakirja.fi selittää olevan

1.     painomittana: 10 kg, vanh. 20 naulaa (8,5 kg).

2.     kuv. lahjakkuudesta, (luonnon)lahjoista

3.     jklle uskotusta tehtävästä, velvollisuudesta. esim. Hoitaa leiviskä(ä)nsä hyvin. Kätkeä leiviskänsä maahan lyödä laimin velvollisuutensa .

eli juuri se mitä kirjassa tarkoitettiinkin. Sana on mielestäni hyvä löytö mutta ei osuva valinta, leiviskä oli minulle terminä outo ja oudoksutti läpi koko kirjan. Yhdistin sen jatkuvasti leipään ja sen tekemiseen.

Pidin Syntymälahjassa myös tarinan jaksottamisesta. Tapahtumilla oli oma rytminsä ja ne täyttivät kirjan sivut hyvässä suhteessa rauhallisempien kohtien kanssa, ja ”pääratkaisua” varten on tilaa. Olen lukenut aiemmin yli kymmenosaisia fantasiasarjoja joissa päätapahtuma, loppuratkaisu, se mitä kohden oltiin usean kirjan ajan kuljettu jännityksen tihentyessä tapahtuu sitten kahdessa sivussa viisi sivua ennen loppua (huonomaineisena esimerkkinä Tad Williamsin Taru kolmesta miekasta jossa jätettiin jopa kaksi sivua tilaa käsitellä maailmaa ja henkilöitä Suuren Tapahtuman jälkeen..).

Tiivistetysti: oikein hyvä, suosittelen.

Tämä kirja sisältää:

• Silmien jännittäviä väriyhdistelmiä
• Salajuonia ja moraalin pohdintaa
• Kansikuvan joka menee vähän aiheen ohi (nainen näyttää Angelina Jolielta)

Syntymälahjan on lukenut myös marjis.

Kristin Cashore: Syntymälahja. Juva 2008. 445 s.

Englanninkielinen alkuteos Graceling. Suomentaja Maria Lyytinen.