perjantai 16. joulukuuta 2011

Ville Tietäväinen: Linnut ja meret

-       - Älä vielä odota liikoja. Kuulit, mitä suuri setä oli sanonut. Tästä lähtien mä olen ’Mooi’, pieni sisar. Meidän tulevaisuus alkaa vasta, kun velka suvulle on maksettu.
-      -  Kerro siitä äijästä. Miks teidän suku sitä niin kunnioittaa? Miten jollakin voi olla Chaneihin niin suuri valta, jos sitä ei ole edes nähty pariinkymmeneen vuoteen?
-       - Suuri setä on vanhin veljeksistä, ainoa joka jäi Kiinaan. Se on yhteydessä sukuun kirjeitse, taitaa omistaa kylän ainoan faksinkin.
-       Ukko on kuin joku sadan vuoden takainen henkiolento. Omituista joutua tekemisiin sellaisen kanssa Hongkongissa.

Linnut ja meret on kirja joka todistaa epäilijöille sarjakuvan olevan tehokas vakavan tarinankertomisen keino. Yhden kuvan sanotaan vastaavan tuhatta sanaa, ja tarinaa löytyykin keskikokoisen romaanin verran ilman että mieleen tulee kertaakaan pitää tätä lastenkirjana. Ilmestyessään tämä sarjakuva sai valtavasti kehuja niin sarjakuvatahoilta kuin valtavirtamediasta, saaden vuonna 2004 Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Kannukset –palkinnon. Kirja on käännetty myös ranskaksi (pakkohan sen on silloin olla hyvä!).

Tarinoiden tapahtumat sijoittuvat Brittiläiseen Hongkongiin aikaan ennen vallan vaihtumista. Kiinalaisnuoret Katie ja Simon elävät kaiken keskellä, peilaten elämällään kotikaupunkinsa aikaa ja tapoja. Vaatii rohkeutta elää oikeaksi kokemallaan tavalla, vaikka mikään ei suojaa perheen vaatimuksilta ja elämän tuomilta julmilta yllätyksiltä. Linnut ja meret on tragedia, jossa Katien ja Simonin nuori rakkaustarina sekoittuu ennen vallan vaihtoa maasta karkoitettavien vietnamilaispakolaisten julmiin kohtaloihin.

Tarinan kolme eri osaa limittyvät toisiinsa. Lukijana olin Katien ja Simonin puolella, ja kammosinkin hieman synkeäsävyistä tarinaa. Ruskean ja mustan sävyiset kuvat graafisesti näyttäviä (albumi sai myös Grafia ry:n Vuoden Huiput -kilpailun kultahuipun). Taitelijan tekemä valtavan pohjatyön ja Hongkongissa vietetyn  kuukauden vaikutuksen näkee katukuvassa ja sen populaarikulttuurisissa viittauksissa. Slangin puhuminen ihmetytti alkuun, mutta kielenkäyttöön tottui. Suosittelen tätä albumia sarjakuvan ystäville ja niille, jotka tahtovat laajentaa käsitystään sarjakuvasta. Tarina kyllä kestää arvostelun.

Suosittelin Tietäväisen tuotantoa jo kahdelle ihmiselle, joiden käsitys aikuisten sarjakuvasta rajoittuu sanomalehden kolmen kuvan  strippeihin ja Fingerporiin. Jos he koskaan lukevat, ja vielä kertovat minulle mielipiteensä, lupaan raportoida niistä blogiini!


Tämä sarjakuva sisältää:
  •  Leipomoarkea. 
  • Maailmanpyörän
  • Suuren Sedän sekä Pervon Sedän.
  • Kiinalaista käsityötä.

Journalistiikan opiskelijan Lamourhaajan arvostelu Linnuista ja meristä löytyy täältä, Anne Puumalan tekemä taas täältä.

Ville Tietäväisen esittely WSOY:n sivulla. Herraa on esitelty laajasti myös Suomen Kulttuurirahaston sivulla.

Ville Tietäväinen. Linnut ja meret. Tammi. 2003. 117 s.

Ps. Seuraavaksi palaan taas romaanien pariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti