Helena Waris: Sudenlapset

Karran etsi katseellaan tutut puiden kylkiin raaputetut riimut ja astui pyhälle maalle mieli rentona. Hän ehti kävellä vain muutaman askeleen, kun Nunon hätääntynyt huuto havahdutti hänet suloisesta olostaan. Hän kääntyi ja näki Nunon kävelevän takaperin ja huitovan jotain kasvojensa edestä.

Sudenlapsiin tartuin luettuani kirjaa kehuvan arvostelun Suomen Kuvalehdestä. Suomalaista naisen kirjoittamaa fantasiaa ja Tolkien-palkinto kiehtoivat ensihetkestä lähtien. Kirjaan oli helppo sukeltaa ja uintimatka oli nautinnollinen, vaikka kolmasosan luettuani tajusinkin lukevani sarjan toista osaa.

Kirjassa seurataan kaksosten Karranin ja Roken elämän muuttavia tapahtumia. Viesti äidin kuolemasta ajaa Karranin rauhallisesta elämästään pelastamaan lapsuudenkotinsa Vornanmutkan noitaperintöä Mustarinnan käskijänä toimiva veli rinnallaan. Vanhoja mahteja ja noitien ikiaikaisesti hallitsemaa Vornanmutkan säilyttämistä kaikki eivät kuitenkaan tahdo, mikä tuo lisää mutkia matkaan.

Sudenlapsissa sekoitetaan yleiseen fantasiaperintöön mielenkiintoisesti suomalaista mytologiaa. Henkilöhahmot ovat monivivahteisia tunteidensa ja ajatustensa kanssa painiskelevia ihmisiä, jotka kehittyvät omiin suuntiinsa kirjan aikana. Minua miellytti erityisesti kirjan muusta lukemastani fantasiasta poikkeava kerrontatyyli: kirja on lukujen lisäksi jaettu kahdeksaan osaan, joista jokainen jatkaa tarinaa suuren päätöksen tai teon jälkeen tarjoten helposti hyväksyttävän tavan siirtyä ajasta ja paikasta toiseen.

Pidän Sudenlapsia hyvänä, omanlaisenaan fantasiana, mutta siihen se jääkin. Hyvään. Pohjoismainen mytologinen keitos kuitenkin tekee teoksesta mielenkiintoisen. Teon on itsenäinen jatko-osa Uniin piirretylle polulle josta Waris sai Suomen Tolkienseuran myöntämän palkinnon vuoden 2009 parhaasta fantasiakirjasta, ja toimii itselläänkin jos muutamat fantasiaviitteet kuten tosinimi ovat jo tuttuja. Suosittelen kuitenkin aloittamaan lukemisen ensimmäisestä kirjasta, jotta Wariksen maailmaan pääsee paremmin sisään.

Tämä romaani sisältää:

Vanhoja mahteja (taikuutta)

Suomalaiskansallista muistuttavaa maisemaa

Lentävä kokon

Maria Loikkanen piti myös Sudenlapsista, mutta K-blogin Jenniin kirja ei uponnut.

Sydämellisesti tervetuloa, uudet lukijat, kadottamaan kirjanmerkkejä kanssani.

Helena Waris: Sudenlapset. Otava. 2011. 437 sivua.