torstai 8. syyskuuta 2011

Claudia Schreiber: Miehet värikuvin

Miehet värikuvin – Määritysopas naisille on pieni, humoristinen kirja eurooppalaiseen miehenbongaukseen. Teoksessa käsitellään noin kahtakymmentäviittä yhteensä viidestäkymmenestä Euroopassa esiintyvästä mieslajista tuntomerkkeineen. Miehet on jaettu sivilisaatiohakuisuutensa tai –pakoisuutensa sekä paikkauskollisuutensa mukaan neljään eri lohkoon, jossa jokaisessa viidestä kahdeksaan esimerkkimiestyyppiä. Osasta lajeista kerrotaan tarkempia lisätietoja, esimerkkinä Poliitikkojen ääntely.

Kirja on huvittava ja nopealukuinen pieni teos. Viihdyttävät värikuvat tuovat hyvän lisän tekstiin, joka on sekoitus eläinkirjaa ja vakavaa lajityypin kuvailua. Kirjan lopusta löytyy vielä tehtäviä harrastajalle, kuten mieslajien jälkien tunnistusta.

Miehet värikuvin kuuluu samaan kategoriaan kuin Pirkko-Liisa Perttulan  Pojat - käsikirja kiinnostuneille (Otava, 1997), nyt vain aikuiseksi kasvaneiden yksilöiden tunnistukseen suunniteltu. Huumorin taso vaihtelee aidosti hihityttävästä oivalliuksesta kieli poskessa tehtyyn hymähtelyyn. Valitettavasti en mieslajien joukosta tunnistanut kuin mieheni isän, joka kuuluu siviilisaatiopakoisten paikkauskollisten Maanviljelijöiden (homo rusticus) lajiin.

Tämä kirja sisältää:

-          Huumoria tieteeksi naamioituna
-          Avosportinajajan, poliitikon ja konttorirotan
-          Loistavia värikuvia eri lajikkeista

Atena kustannus: Miehet värikuvin. Määritysopas naisille. 

Claudia Schreiber: Miehet värikuvin. Määritysopas naisille. Atena kustannus Oy. 2011. 94 sivua.
Saksankielinen alkuteos: Heimische Männerarten. Ein Bestimmungsbuch. 2009.
Suomennos: Raija Nylander & Atena 2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti