Luettuja heinä- ja elokuulta

Kaikenlaista on tullut luettua kesän lopulla luettua. Näistä teoksista ei tule omaa arviotaan, koska ne ovat joko 1.sarjan jatko-osia jolloin joutuisin mielestäni paljastamaan liikaa aiemmin tapahtuneesta tai 2. liian lyhyitä että arviossa olisi mitään mieltä. Mutta seuraavat kirjat siis kuluttivat kirjanmerkkejäni:

Helena Waris – Talviverinen. (2013). Pohjankontu-trilogian päätösosa, yhtä hyvä kuin Tolkien-seuran Kuvastaja-palkinnolla ”Vuoden parhaaksi suomalaiseksi fantasiakirjaksi” valitut edelliset osansa (huom. molemmat!) Uniin piirretty polku ja Sudenlapset. Suosittelen lukemaan suomalaisia myyttejä ja uskomuksia mukaansa sekoittavan tarinan järjestyksessä.

Olen kirjoittanut edellisestäkin osasta.

Pertti Jarla – Fingerpori: Lääkärileikit. (2013). Hihityttävää tavaraa strippimuodossa. Kirjan alussa ollut Lääkäreiden vastaisku, lääkäreille järjestetyn ideointikilpailun pohjalta yksi aivan uusi ja kaksi uudelleentekstitettyä strippiä, olivat mielestäni huonoja. Uusi strippi oli tasoltaan heikompi Fingerpori, kaksi uudelleentekstitettyä eivät auenneet. ”Normaalipuolella” saikin hirnua vedet silmissä. Itseeni uppoavat nämä pienet ”teemakirjat” paremmin kuin A4-kokoiset albumit.

C.J. Sansom – Musta tuli. (2012). 1500-luvun Englantiin sijoittuvan Shardlake-dekkarisarjan toinen osa. Ihan hyvä kirja, imaisi lopussa mukaansa mutta ei jäänyt mieleen erityisesti edellisen osan kaltaisesti. Kirjan parasta antia tarinan ohella ovat viittaukset Henrik VII hovin juonitteluihin, tällä kertaa kertoiltiin muun muassa Anna Kleveläisestä.

Andrzej Sapkowski - Halveksunnan aika. (2013). Noituri-saagan neljäs osa. Jos pidät fantasiasta, tämä alkuperäiskielestä suomennettu puolalaistarina iskee omalla äänellään ja "karheudellaan". Tarina on usein synkkä sekä brutaali, vastapainoksi huumori on hyvää ja yllättävää. Noituri Geraltin rinnalla... Ja tähän lopetan liian paljastusten tekemisen pelossa. Suosittelen aloittamaan ensimmäisestä osasta, joka koostuu Sapkowskin Geralt-aiheisista lyhyistä tarinoista jotka on koottu yhtenäisemmän tarinan muotoon.  Aiemminkin olen Sapkowskia lukenut.



Nick Trout – Sano mihin sattuu. (2010). Ainoastaan kirjan kirjoittanut eläinkirurgi voi verrata tätä James Herriotin eläintarinoihin. Muita voi alkaa yököttämään kirjan avauskertomus jossa selostetaan vatsalaukun kiertymästä kärsivän koiran hoitoa kirurgisen tarkasti. Oikeasti, en olisi halunnut tietää että eläinlääkäreillä on laite jolla voi kätevästi leikata verisuonia poikki ja laite sulkee vielä suonet perässään. Eikä kirja sen herttaisemmaksi muutu. Mukana oli hyvääkin pohdintaa eläimistä ja niiden pidosta, mutta ne hetket tuppasivat katoamaan usalaisuuksien (lemmikeillä oli aina äiti/isä) ja karmeuksien alle. Tökähtelevästä tekstistä ja inhottavista tarinoista huolimatta voin suositella tätä … eläinlääkäreille joille kelpaahieman huonommin kirjoitettu teos?


Tällä hetkellä innostuin lukemaan, minulla on kesken viitisen kirjaa ja kohta aloitan pari lisää.. Lukuinnostus on iskenyt. :)


Ainakin yksi näistä kirjoista sisältää: 

- Miekkataistelun 

- Kastroidun kilpikonnan
- Ohjeet miten röntgenkuvata kala
- Hyytävää kylmyyttä
- Lääkärivitsejä