torstai 18. heinäkuuta 2013

Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura



Näin ensimmäisen poliisiauton kun käännyin Tehtaankadulle. Oliko se todellakin perässäni, vai oliko sen tulo paikalle vain sattumaa? Kuinka moneen valvontakameraan olin puhelimessa puhuessani ehtinyt tallentua?

 Oikeuden jalopeura on paikoillaan junnaava toinen osa Leena Lehtolaisen Hilja Ilveskerosta kertovassa Henkivartija–trilogiassa. Tarinassa vallitsee jatkuvasti Jotain Odottava tunnelma Hiljan elämän suvantovaiheessa, kun mikään ei etene ja uuden suunnan näyttävä tienviitta on etsinnässä.

Lehtolaisella on tiettyjä kirjoissa toistuvia teemoja, jotka tuntuvat kerääntyneen turhankin vahvasti tähän kirjaan. Mike Virtue ja Hevonpersiinsaari tuntuivat toistuvan useammin kuin jaksaa laskea, rannikolla on tärkeä pyöriä ja Queensia muistella. Mielenkiintoisen sijaan lähes kaikki näihin tapahtuvat viittaukset onnistuvat olemaan tylsiä ja tarina tuntuu huonon elokuvatrilogian keskimmäiseltä osalta: tapahtumat olisi voinut kertoa tiiviimminkin. Kirjan kielikin tuntui välillä huonolta suomennokselta.

Loppupuolella kirjan vauhti topakoituu ja tapahtumat etenevät loputtoman vellomisen sijaan. Kiinnostavaksi tarina muuttuu kun Hiljan perheen menneisyys paljastuu luultua monimutkaisemmaksi. Vaikka henkiä ei nyt vartioidakaan, Hilja käyttää hämäräperäistä osaamistaan hyväksi useammankin kerran.

Parempaakin on luettu, ja harkitsen vielä lukeako trilogian viimeisenkin osan Paholaisen pennut. Jotka luultavasti löytyvät Jari-enon mökiltä Hevonpersiistä Mike Virtuen kainalosta.


Tästä romaanista löytyy:
  •   Perinneruokaa ja Hevonpersiitä 
  •   Sikarinsavua 
  • Mike Virtue, Mike Virtue, Mike Virtue, Mike Virtue. Mike Virtue. Queensista.



Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura. Tammi 2011. 333 s.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kuin Shrek mutakuopastaan hän nousee!

Näppäimistöni laulaa taas. Oli taukoa. Ensin Elämä heitteli ja kirjablogi ahdisti, sitten blogi unohtui.

Googletin äsken Jupun sarjakuvia ja törmäsin omaan postaukseen Koirapuistojen naisesta.

Muistin salasanani.

Ja jatkan.

Nyt luvun alla on Kate Atkinsonin "Ihan tavallisena päivänä" ja Terry Pratchettin "Soul music". Arvostelun kirjoitan äskettäin lukemastani Leena Lehtolaisen Henkivartija-trilogian toisesta osasta Oikeuden jalopeura, vaikka Mike Virtue henkivartija-akatemiasta paheksuisikin toimintaani hyvin, hyvin ankarasti...



Ja en muuten pitänyt vuoden 2012 lupaustani. Yhden runokirjan luin. Outo munkki hihhuloi 1200-luvulla pilvistä.